14 Hel 2012
Vuosi 2012 lähti käyntiin ja hanke etenee. Kirjoittaja on vaihtanut tehtäviä ja toimii nyt päivähoitopalveluiden puolella. Lapset siis edelleen lähellä sydäntä ja työtä. Kirjoitteluun ei sisältöä ole uutta tullut, sillä uusinta uutta hankkeen parista en ole kuullut. Heti kun jotain kuuluu, kirjoittelen siitä tännekin. Hyvää vuoden jatkoa siis kaikille. 
22 Jou 2011
Uusi vuosi on tuloillaan ja uudet kuviot sen myötä. Ylläpitäjä tälle blogille siirtyy 1.1.2012 uusiin tehtäviin ja tämän takia kirjoittelusta ei vielä tiedä mitä tuleman pitää. Mahdollisesti uutta tekstiä tulee ilmestymään kuten tähänkin asti, mutta ehkä hieman harvemmin. Mutta ottakaamme uusi vuosi vastaan kuten se on tullakseen ja murehditaan sitä sitten kun on sen aika. Uuden hankkeen haku on etenemässä ja kulkee omaa polkuaan ja siitä tiedotetaan sitten kun päätöksiä on tullut. Jatko tulee olemaan pienemmällä panoksella kuin tämä, mutta varmasti sitäkin tehokkaampi ja kohdistetumpi.
12 Jou 2011
Väliraportti on hyväksytty ja valtionavustus maksussa kaikkinensa. AVI:n päätös tuli viikolla 49 ja maksu 16.12.2011. Iso työ on taas tehty siihen. Seuraavaa maksatuskautta odotellessa jotain täytyy tehdä toisin. Jotta maksatushakemus ei myöhästyisi, pitää seuraavaan pyytää tiettyjä maksuja suoritettavan jo etukäteen. Näin on toimittava mm. Jyväskylän palkkojen suhteen. Mutta Joulu saapuu pian, muistetaan kaikki rauhoittua ja viettää Joulu sille kuuluvin asianmukaisin rituaalein ja mielin. Tämä on viimeinen kirjoitus ennen vuoden vaihdettakin, joten ylläpitäjän puolesta kaikille oikein Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta.
21 Mar 2011
Hiphurraa: tänään satoi ensi lumi Jyväskylään 
Mutta itse asiaan: maksatushakemus AVI:lle on lähetetty ja raportti maksatuskaudelta on tehty. Nyt siirrymme eteenpäin ja odotamme AVI:n lopullista vastausta asiasta. Eteenpäin katsanto leuka pystyssä, hanke etenee taloudellisesti raameissa. Tulevaa hanketta mietitään edelleen kuumeisesti. “Mukaan” lähtijöitä on jo ilmoittautunut ja niitäkin, jotka eivät halua olla mukana. Webropol-kysely kuntien ja maakuntien sosiaalijohdolle on lähtenyt ja kyselyn analysointi tapahtuu marras-joulukuun vaihteessa. Siinä vaiheessa tiedämme kuka haluaa mukaan ja kuka ei 
Hankehenkilöstö kokoontuu 30.11.-1.12. Siilinjärvelle keskustelemaan menneestä ja arvioimaan tulevaa ja jatkamaan REA-työskentelyä.
04 Mar 2011
Väliraportin aika on taas kerran. Maksatushakemus AVI:lle piti mennä 30.10.2011 mennessä, mutta hallinnoivan kaupungin kirjanpidon ja poissaolojen takia hakemus ei ole vielä perille ennättänyt. Kaikki on kuitenkin valmista ensi viikolla viimeistään (fingers crossed) ja asia sitä myöten selviää. Paniikki on jo päällä ja kohta tulee hätä. Kaikki on selvää tekstin osalta ja muutoin, mutta talousraportti ja kustannusliite ovat kesken. Hallinto painiskelee asian kanssa kuumeisesti ja saa sen valmiiksi myöhässä, mutta valmiiksi kuitenkin. Odotamme siis asian valmistumista. 
05 Lok 2011
Väliraportti meneillä olevasta hankkeesta on tekeillä ja takaraja sille päättyy pian. Maksatusraportti pitää lähteä viimeistään 30.10.2011. Sen ohella on kehitteillä jatkohakemus ja mietintä jatkohankkeesta. Tulevaisuus näyttää miten sen kanssa käy. Kaikkien säästötoimien ja vakuusrahauutisten aikana on vaikea sanoa, mitä jatko tuo tullessaan ja kuinka paljon siihen voidaan panostaa rahaa ja resursseja. No kuitenkin jatkoa ajatellaan ja supistettua ohjelmaa ollaan selvittämässä. Joulukuun viimeisenä päivänä pitää olla jatkohankkeen asiat selvillä. Siihen asti riittää tekemistä ja ratkaistavaa. Yhteistyöllä “paketti” saadaan varmasti kasaan ja jatkosta hyvä ehdotus.
01 Syy 2011
Kehittämispäivät Salmiassa on sitten pidetty ja anti oli hyvä. Pari päivää antoivat varmaan paljon itse kullekin. Saimme kerättyä tuloksia ja ideoita tulevaan. Mukavaa oli nähdä jälleen kaikki (melkein) koolla ja keskustella ajankohtaisista asioista. Monta hyvää toimenpidettäkin tuli sovittua ja olemme valmiita tuleviin haasteisiin. Prosessit etenevät ja hyviä käytänteitä kerätään jo jalkaannutetuista toimista. Tästä on hyvä jatkaa syksyä eteenpäin 
10 Elo 2011
No niin. Lomat taitaa olla pidettyinä ainakin melkein kaikilla. Syksy saapuu ja osahakkeet alkavat lähestyä loppuaan. Loppuseminaareja mietitään ja jalkauttamista jatketaan. Elokuun lopulla kokoustetaan sitten Jyväskylässä Salmiassa ja otetaan katse tulevaisuuteen ja mietitään miten sinne mennään. Työn iloa ja syksyä kaikille.
20 Kes 2011
No niin. Kesä on saapunut ja kesälomatkin, ainakin osalle porukasta. Lomalla kannattaa olla rentona ja ladata akut täyteen (melkoinen klisee, mutta ihan totta). Elokuussa uusi projektipäällikkö astuu “ruoriin” ja kryssimme eli luovimme uusiin vesiin. Tai vanhoilla vesillä uusin voimin ja toivotaan, että myös myötätuuleen. Kesän ajaksi siis blogikin hiljenee ja kirjoittaja kirjoittelee muita asioita. Tavataan taas elokuussa ja iloisin mielin. Hymyillään kun tavataan
16 Tou 2011
TERVE-SOS 2011 -tapahtuma pidetään siis 18.-19.5.2011 Espoossa. Jo 22. kertaa järjestettävä koulutus- ja messutapahtuma kerää yhteen tuhansia sosiaali- ja terveysalan sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa työskenteleviä. Tapahtuman teemana on ajankohtaisesti ”Palvelua verkossa – turvaverkko palvelussa”. Lapset ja perheet Kaste II -hanke on mukana myös ja osastolla hanketta esittelemässä projektipäällikkö ja jaossa osahankkeiden antamaa materiaalia ja esitteitä. Mukana yli 20 seminaaria ja kymmeniä asiantuntijapuheenvuoroja. Kommenteista päätellen Messut ovat olleet aikaisemmin ainakin menestys ja onnistunut kokonaisuus. Toivotaan tänä vuonna samaa.